Yhteinen euromme: vakaa, taloutta vauhdittava ja toimiva

01.03.2018

Yhteinen euromme: vakaa, taloutta vauhdittava ja toimiva

Julkaisu picture

Unionin kansalaiset odottavat ja vaativat oikeutetusti, että euro tekee, mitä sen kuuluu. Euron luominen oli Euroopan yhdentymisen virstanpylväs ja yhtenäisyytemme symboli, mutta euron on oltava myös perusta Euroopan unionin talouskasvulle ja kilpailukyvylle sekä unionin kansalaisten vauraudelle ja työpaikoille. EPP-ryhmä katsoo, että jokaisen jäsenvaltion, joka ei ole neuvotellut itselleen erivapautta, pitäisi kuulua euroalueeseen, kunhan kaikki edellytykset täyttyvät. Tämä olisi kaikkien talouksiemme edun mukaista.

EPP-ryhmän vastaus euroalueen velkakriisiin, siis kestävä talouspolitiikka ja budjettikuri, on osoittautunut tehokkaaksi ja toimivaksi, mutta emme väheksy myöskään kansalaisten ponnisteluja noina vaikeina aikoina. Taloutemme alkavat jo toipua, mutta meidän on opittava tapahtuneesta, ja tässä tapauksessa se tarkoittaa euroalueen hallintorakenteen hiomista. Tätä varten tarvitsemme vakaan, taloutta vauhdittavan ja hyvin toimivan euron.

Vakaa euro mahdollistaa meille keskeisen roolin globalisoituvassa maailmassa. Se, että eurosta on tullut dollarin jälkeen maailman toiseksi tärkein varantovaluutta, on antanut Euroopalle mahdollisuuden ottaa kohtalonsa omiin käsiin ja asettaa säännöt globaaleille rahoitusmarkkinoille. Vuosien 2007–2008 rahoituskriisi ja valtionvelkakriisi osoittivat, että yhdistettynä ylivelkaantumiseen ulkoiset häiriöt voivat olla kova isku Euroopan talouksille ja yhteiskunnille. Meidän onkin varmistettava, että euroalueella on asianmukaiset valmiudet vaimentaa tulevia ulkoisia häiriöitä, sillä muutoin emme pysty estämään uutta talouskriisiä ja luomaan olosuhteita, joissa ihmiset voivat luottaa säästöjensä ja sijoitustensa olevan turvassa.

Taloutta vauhdittava euro antaa lisäpotkua investoinneille ja edistää työllisyyttä. Työpaikkojen luomiseksi Eurooppaan tarvitaan lisää investointeja ja vähemmän velkaa. Tätä varten tarvitsemme luotettavan valuutan, joka kannustaa investointeihin, ja unionin, joka vauhdittaa uudistuksia, jotta Eurooppa pysyy kilpailukykyisenä ja vahvana. Ainoastaan siten annamme nuorille sukupolville hyvät tulevaisuudennäkymät. Toisin kuin poliittinen vasemmisto me emme suostu siirtämään taakkaa tuleville sukupolville.

Toimiva euro tarjoaa turvaa kansalaisten arjessa kestävän talouspolitiikan ja kaikkien eurooppalaisten elintasoa tasaavien uudistusten myötä. Sen menestys perustuu sosiaalisen markkinatalouden periaatteisiin, sisämarkkina-alueen toteutumiseen, innovointipainotteisiin hankkeisiin ja reilun kaupan periaatteisiin.

Etenemissuunnitelma kohti vakaata, taloutta vauhdittavaa ja toimivaa euroa

1. Keskiössä ihmisten tulevaisuuteen sijoittaminen

Euroopan yhteinen valuutta ei voi nojata ainoastaan kansallisiin investointeihin, vaan EU:n on lisäksi luotava nykyistä suotuisammat olosuhteet älykkäille investoinneille, jotka parantavat kilpailukykyä ja luovat työpaikkoja.

  1. EPP-ryhmä oli etulinjassa laatimassa Euroopan investointisuunnitelmaa (ESIR-rahasto), joka on kerännyt jo miljoonien edestä julkisia ja yksityisiä investointeja. Olemme sitoutuneita luomaan sen menestykseen perustuvan, entistäkin kunnianhimoisemman investointisuunnitelman mahdollisimman pian.
  2. EU:n nykyinen talousarvio olisi kohdennettava paremmin erityisten investointiohjelmien rahoittamiseen, sillä ne nykyaikaistavat talouksiamme aidosti.
  3. EPP-ryhmä haluaa luoda unionin talousarvioon nykyisen enimmäismäärän ylittävän valmiuden, jolla
  • turvataan investoinnit kriisiaikoina
  • edistetään rakenneuudistusten läpivientiä
  • autetaan euroalueeseen kuulumattomia jäsenvaltioita lähentymisessä
  • tuetaan jäsenvaltioiden talouksien vakauttamista hankalina aikoina
  • huolehditaan lyhyen aikavälin investointisuojatehtävistä, jotta voidaan lievittää tarvittavien uudistusten sosiaalisia kustannuksia.

2. Vastuu ja yhteisvastuu kulkevat käsi kädessä

Yhteisvastuu edellyttää vastuuta: EU:n on voitava auttaa jäsenvaltioita rahoituskriisissä. Vastustamme kuitenkin holtittomuutta. Jokaisen jäsenvaltion velvollisuus on hoitaa talousasiansa alun alkaen vastuullisesti, ja ne kantavat vastuun myös saamastaan taloudellisesta avusta.

  1. Saadakseen rahoitustukea edellä mainitun talousarvion valmiuden puitteissa jäsenvaltion olisi täytettävä tarpeelliset kriteerit, joista moraalikadon ehkäisemisen kannalta tärkein on vakaus- ja kasvusopimus, johon sisällytetään myös maakohtaisten suositusten toimeenpano.
  2. Mukaan euroalueeseen haluaville jäsenvaltioille tulisi antaa liittymistä valmistelevaa tukea. Perussopimusten mukaisista oikeudellisista velvoitteistaan huolimatta jäsenvaltioiden, jotka poliittisista syistä eivät halua liittyä euroalueeseen, ei kuitenkaan pitäisi päästä vaikuttamaan euron tulevaisuuteen.
  3. Velkaa kerryttävät jäsenvaltiot ovat itse siitä vastuussa. Siksi tarvitsemme maksukyvyttömyyssääntöjä, joilla palautetaan jäsenvaltioiden oma vastuu.
  4. Meidän on vältettävä tulevien sukupolvien kuormittaminen kestämättömällä velkaantumisella.

3. Euroopalla on oltava oma valuuttarahasto

Jotta rahoituskeinottelijat eivät pääsisi hyökkäämään yksittäisiä jäsenvaltioita vastaan, Euroopan vakausmekanismi pitäisi muuttaa täysivaltaiseksi Euroopan valuuttarahastoksi. Euroopan valuuttarahasto auttaisi kriisien torjumisessa ja lainojen uudelleenjärjestelyssä ja antaisi tarpeellisia rakenneuudistuksia varten ehdollista rahoitustukea niille maksukykyisille jäsenvaltioille, joilla on vaikeuksia päästä rahoitusmarkkinoille.

  1. Euroopan valuuttarahaston olisi kuuluttava unionin lainsäädännön piiriin, oltava riippumaton ja perustuttava asiantuntijuuteen.
  2. Euroopan valuuttarahaston johtajan olisi oltava Euroopan parlamentin valitsema.
  3. Euroopan valuuttarahaston johtajan olisi raportoitava toiminnastaan Euroopan parlamentille.
  4. Euroopan valuuttarahasto ei saisi heikentää kansallisten parlamenttien harjoittamaa valvontaa tai vaikuttaa niiden oikeuksiin.

4. Demokraattisen oikeutuksen parantaminen euroalueella

Ihmisten on voitava olla varmoja siitä, etteivät heidän taloutensa tulevaisuuteen vaikuttavista asioista päätä ”piilevät voimat” vaan heidän lailliset edustajansa ja viranomaisensa.

  1. EPP-ryhmä haluaa lisätä Euroopan parlamentin valtaa taloutta koskevassa päätöksenteossa. Torjummekin ajatuksen synnyttää päällekkäisiä rakenteita perustamalla erillinen euroalueen parlamentti. Euroopan parlamentin on voitava vaikuttaa enemmän yleisiin talouden painopisteisiin, joista euroalueen valtiovarainministerit päättävät. Myös Euroopan parlamentin ja kansallisten parlamenttien osallistumista sekä niiden välistä vuoropuhelua on lisättävä. Kansallisten valtiovarainministerien päätösten olisi perustuttava unionin yhteisiin painopisteisiin ja ilmennettävä niitä.
  2. EPP-ryhmä haluaa eurolla olevan poliittiset kasvot: talous- ja rahaliitosta vastaava komission varapuheenjohtaja, joka on demokraattisesti tilivelvollinen ja vastuussa siitä, että euroalueen sääntöjä noudatetaan ja että toimintatapamme ovat johdonmukaisia ja vaikuttavia. Jotta tämä toteutuisi, ehdotamme, että talous- ja rahaliitosta vastaava varapuheenjohtaja
  • on euroalueen keulakuva asianomaisissa kansainvälisissä järjestöissä
  • vastaa ehdotusten tekemisestä siitä, miten talousarvion uusi valmius pitäisi käyttää rahoituksen tarjoamiseen ja tarpeellisten rakenneuudistusten tukemiseen sovittujen sääntöjen mukaisesti, ja hänellä on lisäksi valtuudet valvoa talouden ohjausjärjestelmän noudattamista sekä varmistaa, että maakohtaiset suositukset pannaan täytäntöön.
  1. EPP-ryhmä haluaa, että kansallisen tason vastuuvelvollisuutta lisätään: Valtiovarainministerien on kannettava kansallisella tasolla täysi vastuu päätöksistä, joiden tekemiseen he ovat Brysselissä osallistuneet. Unionin tasolla tehdyt talouspolitiikan sitoumukset on pantava onnistuneesti täytäntöön kansallisen tason talouspolitiikassa.

5. Säästöt varmoissa käsissä

  1. Pankkialan pitäminen hallinnassa: Haluamme, että pankit toimivat vastuullisesti ja täydentävät pankkiunionia tehden siitä siten nykyistä kestävämmän ja sen sääntelystä ja valvonnasta tiukemman. Tämän saavuttamiseksi pankkien on vähennettävä riskialttiiden lainojen osuutta taseestaan. Koko pankkijärjestelmän vakautta vakavasti uhkaavien pankkien rakenne on uudistettava tai ne on tarvittaessa lakkautettava – kuitenkin siten, etteivät veronmaksajat joudu maksajiksi. Sitten kun edellytykset täyttyvät, tarvitaan eurooppalainen talletussuojajärjestelmä.
  2. EPP-ryhmä kannattaa vahvasti Euroopan keskuspankin riippumattomuutta ja tietää sen rahapolitiikan synnyttäneen tarpeellista liikkumatilaa. Siitä huolimatta haluamme, että nyt kun taloudet vähitellen toipuvat, Euroopan keskuspankin poikkeustoimenpiteet poistetaan vähitellen ja varoen käytöstä ja palautetaan talous siten tasapainoon. Meidän on rohkaistava ihmisiä säästämään ja tehtävä säästämisestä nykyistä houkuttelevampaa.
  3. Kansalaiset ovat kiintyneitä valuuttaansa, joten EPP-ryhmä kannattaa jatkossakin käteismaksumahdollisuuden säilyttämistä. Emme hyväksy mitään toimia, jotka tähtäävät käteisen käytöstä poistamiseen Euroopassa.