EPP-ryhmän kannanotto verotuksesta

24.06.2015

EPP-ryhmän kannanotto verotuksesta

Julkaisu picture

EPP-ryhmän verotusta koskevat painopisteet:

  • Verot on maksettava maassa, jossa varsinainen taloudellinen toiminta suoritetaan ja arvo luodaan, tai välillisen verotuksen tapauksessa siellä, missä kulutus tapahtuu.
  • Suhtaudumme myönteisesti määrämaata koskevan periaatteen soveltamiseen EU:n arvonlisäverosääntöihin ja korostamme, että alv-järjestelmien tehokkuutta on lisättävä ja alv-sääntöjen noudattamista koko unionissa parannettava.
  • Kannatamme laajaa päätösvaltaa verotuksen alalla, joten mielestämme perussopimusta ei ole syytä tarkastella uudelleen verotusta koskevan yksimielisyyssäännön poistamiseksi. Jäsenvaltioiden välistä koordinaatiota ja yhteistyötä on kuitenkin vahvistettava, jotta poistetaan kaksinkertainen verotus, kaksinkertainen verottamatta jääminen ja estetään veropohjan rapautumisen ja voitonsiirtojen (BEPS - veropohjan rapautuminen ja voitonsiirrot) torjuntaa koskevien sääntöjen väärinkäyttö.
  • Korostamme, että kasvun ja työllisyyden tukemiseksi on kevennettävä työn verotusta ja siirryttävä laaja-alaiseen verojärjestelmään. Siirtymiseen välittömistä veroista välilliseen verotukseen on kiinnitettävä enemmän huomiota.
  • Kannatamme veropohjan ja verohallinnon menettelyjen yhdenmukaistamista EU:ssa, mutta vastustamme verokantojen yhdenmukaistamista. Verokannat on paras asettaa jäsenvaltioissa, jolloin EU:ssa sovellettavien verokantojen välille syntyy luonnollista vaihtelua. Veropohjan yhdenmukaistamisessa olisi varmistettava, ettei yritysten erilaisia velka- ja pääomarakenteita kohdella syrjivästi verosäännöissä.
  • Jäsenvaltioiden on sovellettava tehokkaan, avoimen ja oikeudenmukaisen verokilpailun periaatteita laatiessaan verojärjestelmiä, joilla vastataan globalisaation ja EU:n talouksien kilpailukyvyn haasteisiin. Veropolitiikka ja kilpailupolitiikka olisi nähtävä saman kolikon eri puolina, ja niiden on palveltava kaikkien EU:n kuluttajien ja kansalaisten etuja. Katsomme, että EU:n valtiontukien valvonta on tärkeä väline, jolla torjutaan sisämarkkinoita vääristäviä verokäytäntöjä.
  • Katsomme, että veropäätösten avulla voidaan olennaisesti varmistaa oikeusvarmuus yritysten kannalta ja korostaa, että veropäätösten väärinkäyttö kaupallisissa neuvotteluissa oikeusvaltioperiaatteen noudattamisen sijaan ei ole hyväksyttävää. Veropäätösten väärinkäyttöä olisi torjuttava EU:ssa ja maailmanlaajuisesti.
  • Katsomme, että EU:n veropolitiikkaa olisi tarkasteltava globaalissa kontekstissa, jossa otetaan huomioon OECD:n ja muiden kansainvälisten elinten pyrkimykset määritellä koordinoitu globaali verotusrakenne, jolla torjutaan verovilppiä.
  • Suhtaudumme myönteisesti verotietojen automaattista vaihtoa koskevan tilanteen edistymiseen ja olemme valmiit tukemaan finanssitilitietojen automaattista vaihtoa koskevaa OECD:n standardia, jota olisi sovellettava koko maailmassa vastavuoroisesti.
  • Veropolitiikan tarkistamista olisi pidettävä olennaisena osana jäsenvaltioiden rakenneuudistuksia. Veropolitiikkaa on tarkasteltava uudelleen jäsenvaltioiden kilpailukyvyn sekä kestävän velka- ja menopolitiikan valossa.
  • Vaadimme, että kaikki jäsenvaltiot ja etenkin taloudellista tukea saavat jäsenvaltiot velvoitetaan toteuttamaan rakenneuudistuksia, vahvistamaan veronkantokykyään ja sen tehokkuutta, torjumaan veropetoksia ja puuttumaan aggressiiviseen verosuunnitteluun.
  • Haluamme tukea vahvaa ja monialaista EU:n liiketoimintaympäristöä ja toteamme, että oikeusvarmuus ja verosääntöjen yksinkertaisuus ovat keskeisiä tekijöitä yrityksille suotuisan ympäristön luomisessa.
  • Veropolitiikan uudistuksessa olisi tarkasteltava huolellisesti myös hallinnollista rasitusta ja säännösten noudattamisesta aiheutuvia kustannuksia. Tuemme voimakkaasti pk-yrityksiä, mikroyrityksiä ja startup-yrityksiä suosivien veromallien ja verosäännösten noudattamiseen liittyvien yksinkertaistettujen menettelyjen kehittämistä.

EPP-ryhmä vaatii erityisiä lainsäädännöllisiä ja muita toimenpiteitä:

  • Suhtaudumme myönteisesti nykyisiin maakohtaisiin raportointivaatimuksiin tilinpäätösdirektiivissä, jota komission on määrä arvioida viimeistään vuonna 2018, sekä vakavaraisuusvaatimuspaketissa (CRD IV). Kehotamme komissiota toteuttamaan perusteellisen ennakkoarvioinnin, ennen kuin se alkaa suunnitella näiden vaatimusten laajentamista. OECD:n BEPS-aloitteen maakohtaista raportointia koskevat muutokset on otettava huomioon, jotta varmistetaan tasapuoliset toimintaedellytykset myös vastaisuudessa. Pidämme tärkeänä, että pk-yrityksiin ja markkina-arvoltaan keskisuuriin yrityksiin ei sovelleta ylimääräisiä raportointivaatimuksia.
  • Kehotamme komissiota ehdottamaan uutta lainsäädäntöä tai muita toimenpiteitä, joilla ehkäistään veropohjan rapautumista ja voitonsiirtoja ja joissa otetaan huomioon OECD:n toimintasuunnitelman sisältö. Pyydämme komissiota edistämään siirtohinnoittelua sekä lainojen ja rahoitusmaksujen hinnoittelua ryhmän sisäisissä liiketoimissa koskevia parhaita käytäntöjä, jotta hinnoittelu saatetaan markkinahintojen tasolle. Korostamme, että on laadittava eurooppalainen lähestymistapa, jolla puututaan rajat ylittäviin hybridirahoitusjärjestelyihin ja kehitetään patenttibokseja koskevia yhteisiä sääntöjä.
  • Kehotamme komissiota laatimaan pakollista yhtiöveropohjaa koskevan parannetun EU:n aloitteen, jolla yksinkertaistetaan hallintoa huomattavasti ja otetaan käyttöön sujuva siirtymisjärjestely.
  • Kehotamme komissiota soveltamaan johdonmukaisesti olemassa olevia tutkintamenettelyjä ja valtiontukisäännöksiä, jotta varmistetaan oikeudenmukainen politiikka verotuksen ja kilpailun alalla. Tätä varten olisi tarvittaessa lisättävä asianomaisten komission osastojen resursseja ja henkilöstöä.
  • Suhtaudumme myönteisesti komission viimeisimpään ehdotukseen ottaa jäsenvaltioissa käyttöön veropäätöksiä koskeva automaattinen tiedonvaihto, jonka käyttö on pakollista ja säännöllistä. Kehotamme laatimaan nopeasti asiaa koskevan lainsäädännön ja vaadimme jäsenvaltioita ja komissiota hyödyntämään näitä tietoja tehokkaasti. Katsomme, että rajat ylittävien ja keskeisten kansallisten veropäätösten olisi kuuluttava automaattisen tiedonvaihdon piiriin.
  • Arvonlisäveron osalta kehotamme komissiota edelleen edistämään määrämaaperiaatetta ja etenkin sen soveltamista pk-yrityksiin.
  • Kehotamme komissiota parantamaan alv-järjestelmien tehokkuutta ja varmistamaan, että alv-sääntöjä noudatetaan aikaisempaa paremmin.
  • Kehotamme komissiota myös selvittämään mahdollisuutta laajentaa käännetyn arvonlisäverovelvollisuuden mekanismia yritysten välisiin tavaraluovutuksiin, sillä sitä sovelletaan jo digitaalisiin tuotteisiin ja palveluihin.
  • Kehotamme komissiota määrittelemään digitaalisen sisällön ja digitaalisten palvelujen verotusta varten vertailupisteitä EU:n digitaalisten sisämarkkinoiden strategian mukaisesti.
  • Kehotamme komissiota ehdottamaan alv-direktiivin tarkistamista, jotta varmistetaan alv-sääntöjen teknologisesti neutraali soveltaminen ja taataan tietyn tuotteen fyysisille ja digitaalisille versioille samanlainen kohtelu.
  • Vastuullista veropolitiikkaa olisi edistettävä hyödyntämällä talouspolitiikan EU-ohjausjaksoa. Vuotuisessa kasvuselvityksessä ja maakohtaisissa suosituksissa voidaan antaa suosituksia myös toimenpiteistä, joilla lisätään verojärjestelmien tehokkuutta tai edistetään tehokkaan veronkannon parhaita käytäntöjä.
  • Kehotamme jäsenvaltioita tiivistämään yhteistyötä alv-petosten torjunnassa.
  • Kehotamme komissiota antamaan tiedonannon verokeitaiden (yhteistyöhaluttomat oikeudenkäyttöalueet) EU:n laajuisesta määritelmästä, joka perustuu OECD:n kriteereihin. Tiedonantoon olisi yhdistettävä myös selkeä suunnitelma tällaisten alueiden luettelon käyttöä varten.
  • Kehotamme jäsenvaltioita varmistamaan, että kansallisilla verosäännöillä tuetaan pk-yrityksiä ja perheyrityksiä, jotka muodostavat EU:n talouden selkärangan.
  • Kehotamme kaikkia jäsenvaltioita ottamaan käyttöön rojalteja koskevan lähdeveron, jotta varmistetaan EU:n ulkopuolisiin maihin maksettavien rojaltien verotus, jos niihin ei sovelleta asianomaisia kahdenvälisiä verosopimuksia.
  • Pyydämme uudistamaan ja parantamaan käytännesääntötyöryhmän toimintaa. Ryhmän asemaa olisi vahvistettava politiikan tasolla, jotta se voi osallistua EU:n laajuiseen veroalan koordinointiin ja veropohjan rapautumisen ja voitonsiirtojen torjuntaan.

Muu asiaa liittyvä sisältö