Sarvamaa jatkaa EPP-ryhmän pääneuvottelijana EU:n metsästrategiassa

21.09.2021 14:05

Sarvamaa jatkaa EPP-ryhmän pääneuvottelijana EU:n metsästrategiassa

Tärkeä huomio
Tässä esitetyt mielipiteet ovat ovat kansallisten delegaatioiden näkökantoja, eivätkä aina edusta koko ryhmän mielipiteitä
Forestry

Euroopan parlamentin jäsen Petri Sarvamaa (kok.) jatkaa parlamentin suurimman EPP-ryhmän pääneuvottelijana EU:n uuden metsästrategian valmistelussa ja toimeenpanossa. Sarvamaa laatii ryhmänsä puolesta uuden kannanoton metsästrategian jatkoaskelista ja toimeenpanosta.

”Komissio hyväksyi uuden metsästrategian heinäkuussa 2021, mutta työ ei suinkaan pääty tähän. Jatkamme parlamentissa strategian seurantaa ja toimeenpanon valvontaa, ja tulemme laatimaan erillisen raportin strategian jatkoaskelista. Näin jatkamme vaikuttamistyötä metsien parissa, emmekä salli komissiolle avointa shekkiä strategian toimeenpanoon”, Sarvamaa sanoo.

Sarvamaan mukaan on tärkeää, että parlamentti pyrkii edelleen vaikuttamaan strategiaan.

”Komission hyväksymä strategia oli parannus alkukesän vuotoihin verrattuna, mutta se ei silti tunnista riittävällä laajuudella metsien täyttä potentiaalia esimerkiksi metsäteollisuuden tuotteiden osalta. Lisäksi metsänomistajien asiantuntemuksella on edelleen liian vähäinen rooli strategiassa, ja kestävän metsänhoidon määritelmiä pyritään keinotekoisesti muuttamaan. Komission ei voi antaa päästä kuin koira veräjästä metsien osalta”, Sarvamaa sanoo.

”EU:n perussopimuksessa ei viitata EU:n yhteiseen metsäpolitiikkaan, ja vastuu metsistä kuuluu jäsenvaltioille. Parlamentin metsästrategiakannan pääneuvottelijana katson, että strategian olisi pitänyt toimia ainoastaan siltana kansallisten metsiin liittyvien politiikkojen ja niihin liittyvien EU:n tavoitteiden välillä. Nyt strategiassa linjataan jopa lainsäädäntöaloitteita”, Sarvamaa jatkaa.

Sarvamaan mukaan ongelma kilpistyy komission pyrkimyksiin laajentaa toimivaltuuksiaan.

”On huolestuttavaa huomata, kuinka komissio pyrkii laajentamaan toimivaltuuksiaan metsäpolitiikkaan erilaisilla lainsäädäntöaloitteilla ja sääntelemään hyvin yksityiskohtaisesti kansallisia ja paikallisia käytäntöjä ilmasto- ja rahoituslakien kuten taksonomian kautta. Jäsenvaltioiden toimivaltaan puuttumisen sijaan tulisi painottaa paikallista asiantuntemusta ja päätöksentekoa kansallisella tasolla”, Sarvamaa sanoo.

Strategian tulisi Sarvamaan mukaan tunnustaa Euroopan metsien erilaiset lähtökohdat ja siten myös erilaiset hoitotavat nykyistä monipuolisemmin.

”EU:n metsille on ominaista suuri monimuotoisuus. Metsät vaihtelevat omistajuusmuodoista niiden kokoon, rakenteeseen, biologiseen monimuotoisuuteen, kestävyyteen, toimintatarkoituksiin ja haasteisiin. Boreaalinen suomalainen metsä on aivan eri asia kuin metsä Portugalissa. Siksi metsiin liittyviä kysymyksiä ei voida ratkaista yhdellä, samaan muottiin pakottavalla lähestymistavalla. Läheisyysperiaatetta noudattaen paikallinen taso on oikea taso metsäpolitiikalle”, Sarvamaa sanoo.

Tiedoksi toimittajille 

EPP-ryhmä on Euroopan parlamentin suurin poliittinen ryhmä, jolla on 179 jäsentä kaikista jäsenmaista

Muu asiaa liittyvä sisältö